Istuimme omenapuun varjossa, sen harmaan viltin päällä puukeinussa.
Siinä me katsoimme sylikkäin taivaan pilvien välistä vilkkuvia tähtiä.
Niin nuoria ja rakastuneita, muistatko vielä? Sinä suukotit minun huuleni helliksi. Kerroit minulle tarinaa ajasta kun olit hyvin pieni poika, mutta silloin se oli sinulle siunaus.
Sinun ei tarvinnut mennä rintamille, ei etu
eikä takamaille.
Tehtäväsi oli viisivuotiaana olla mies talossa. Eihän muita miehiä ollut, kuin naapurissa. Pidit huolta että siskot totteli äitiä ja autoit äitiä kun hän lypsi muurikkia, niin antoisaa lehmää joka antoi niukan ravinnon, riittihän siitä joka päivä vähän myyntiinkin.
Äitisi kutoi villasukkia isällesi rintamalle ja sinä sait kiikuttaa ne postiin, lähetit aina paketin mukana piirtämäsi kuvan, joka näytti että kotona oli kaikki hyvin.
Kuvan keskellä oli lehmä , sinä, äiti, siskot ja kaikki kanat, kymmenenkö niitä oli? Niinhän sinä sanoit silloin keinussa. Mahdatko muistaa vielä. Siitä on niin kauan, minä kyllä muistan sen illan kirkkaana aina, me naiset muistetaan kun kuulemme unelmien täyttyvän.
Minä aavistin jo mitä sanot, olit niin jännittynyt, voi rakas ! Olisit vain sulkenut syliisi ja kuiskannut oikein hiljaa, ei sinun piti nousta ylös ja polvistua, enhän minä ollut kuningatar, en edes prinsessa, silti sinä polvistuit siihen keinun eteen ja katsoit niin syvälle silmiini, että minua huimasi.
Tuletko vaimokseni? Niin sinä kysyit. Minä sinkosin syliisi ja vastasin , tahdon , koko loppuelämän tahdon olla vain sinun vaimosi.
Sinä yönä minä nukuin sinun vieressäsi siinä keinussa, olihan kesäyö lämmin. Lintujen laulu ja sirkutus herätti meidät ja mikä tähtien kimallus silmissäsi loistikaan. Muistatko rakas vielä?
Kumpa tietäisin, olen kyllä aistinut että olet lähellä, joskus unessa suutelet minua, joskus kuljetat vuorille, kerran veit minut lentokoneella tähteesi, näytit hienon uuden kodin, siellä oli paikka minulle valmiina. Niin sinä sanoit.
Nyt minun täytyy lähteä kotiin lasken nämä kukat tähän kauniisti, pyyhin pölyt kivestäsi . Työnsin pienen piirtämäni kuvan mullan alle, voit katsoa siitä, kaikki on hyvin..
siinä keskellä istun minä ja ympärillä on meidän lapsemme, puhun usein heidän kanssaan sinusta, he alkavat unohtaa, ja lapsenlapset , näetkös kuinka paljon heitä on?
Elämäsi jatkuu täällä heissä, oletko huomannut miten kolme pojista on paljon sinun näköisiä? Eikö se ole ihmeellistä?
Minusta on, olen teettänyt kaikille vaarin kuvan, se on heillä seinällä kauniissa kehyksessä, olet varmaan käynyt katsomassa, en ole varma, mutta luulen niin. Taas olen jutellut sinulle rakas näin kauan, viikon alussa on Vappu ja menen juhlimaan lastemme luokse.
Minä kerron heille taas jonkun tarinan, kenties se olisi kiva jossa kävimme kesälomalla Punkaharjulla. Muistatko sinä, kävelimme harjua Kultakivelle asti. Ja minulla oli kauheat rakkulat jalassa.
Silloin sinä annoit minulle sukkasi ja kävelin lopun matkan sinun sukat jalassa. Kyllä ne menivät ihan pilalle, pohja oli ihan puhki, mutta ostinhan sinulle uudet, ne kauniin harmaat, joissa oli punainen raita, ne oli kestävät sukat.
Minulla on ne vieläkin, pidän niitä yöllä kun tahdon olla lähelläsi.. hyvin lähellä
Kävelin harppoen raskailla goretexkengilläni kapealla polulla talon virestä. Lumiaurat ajoivat pöllyttäen valkoista märkää lunta yhä lisää polulleni.
Ilta hämärtyi siniseen hetkeen, vaikka se oli vain aavistus siitä mitä kuulaina päivinä, erotin sen juuri ja juuri harmaan ja tummenevan illan välähtävässä hetkessä.
Mies käveli edelläni, asettelin jalkojani hänen jälkiinsä , ennenkuin ne peittyisivät lumeen. Tuuli soi ihollani meren kylmänä viimana.
Kuulin puhurin puhinan ja oksien rapsahdukset niinen pudottaessa paakkunsa maahan.
Aivan kuin suuri juna olisi lähestynyt jostain, näin vain ohi ajavien autojen valokiilat.
Yhtäkkiä mies katosi lumeen, ääni läjähti korvaani kuin kova läimäys.
Etsin askelten seasta ja lumikasasta miestä, kaivoin lunta käsilläni, potkin jaloillani ja vihdoin löysin hänen jääkylmän kätensä, vai oliko se minun käteni?
Taivas räjähti ja valkoinen vaara sinkosi päähäni .
Voi miten keveitä me olimmekaan!
Leijailimme miehen kanssa kadun yllä ja katsoimme kuinka kaunista kaikki olikaan. Tanssimme koko yön lumihiutaleiden seassa, ja pudotimme loput jäät kattojen päältä juuri silloin, kun katu oli aivan tyhjä, vain ikkunat helisivät taloissa.
Tarinan aloitti blogissaan Usva. Neljäs tammikuuta.2012. aluksi on kaikkien kirjoittajien blogi nimet. Jos joku linkki ei toimi, tarkista Usvan blogista.
Tästä alkaa minun osuuteni. Joka jatkuu Tuulennon blogista. ja nyt päättyy takaisin Usvalle www.usvasaari.com
Tarina on jo muodostunut niin valmiiksi, että minulle jäi lähinnä lankojen yhdesteleminen. Siten kuin ajatukseni niitä kieputtivat. Usvalle jää lopullinen tarinan päätös osa. Siitä en tiedä vielä yhtään mitään. Kiitos, että sain olla mukana, tämä oli oikein hauskaa. On ollut myös suuri ilo löytää tarinan myötä, aina uusia sanantaitajia.
Tarina kulkee blogistaniassa
runojuonia kirjoitti
Mikko sinun poikasi on minun serkku? Huumaava ajatus iskostui mieleeni.
Outo tunne, tuttuuden ja läheisyyden tunne. Hullua, aivan kuin olisin rakastumassa Marcukseen.
Tuohon mieheen, joka on kellojen ruhtinas ja prinssi ja poliisi ? Majuri ja rakastanut Adelea ja myös
Amaliaa. Marcus Rosselini. Majuri Francon armeijasta! Kerro minulle totuus!
Marcus oletko sinä poliisi vai kelloseppä? En ymmärrä. Poliisilaitoksella ei tiedetty sinusta mitään.
Tiedätkö sinä missä on Kaarto? He sanoivat siellä, että hän on kolmen viikon lomalla.
Missä Kaarto on? Sanoit minulle, että hänellä oli joku onnettomuus. Mitä se tarkoittaa!
- Lopeta jo, sinähän kuulustelet kuin paraskin nimismies. Olet aivan kuin äitisi.. rauhoitu nyt! Marcus sanoi.
- Äitini! Mitä sinä tiedät äidistäni? En ole yhtään tippaa kuin äitini. Minun äitini oli hiljainen ja hän oli hyvä ja
hellä äiti. Hän ei hermostunut juuri mistään. Minä sensijaan räjähdän kohta ja revin mustat hiukseni
päästäni ja puuuhh! En tiedä mitä vielä teenkään!
Tupsu pelästyi kiihkeää kiljuntaani, se hyppäsi eteeni ja näin sen sähisevän ensimmäisen kerran.
Marcus sieppasi Tupsun syliinsä ja silitteli sitä rauhoittavasti. Tupsu osasi katsoa minuun syyttävästi.
-Hah, kissakin on valinnut jo puolueensa, mutisin hiljaa jo vähän rauhoittuneena.
- Olet ihana suuttuessasi, nauroi Marcus. Hänen silmänsä välkkyivät täynnä kyyneleitä!
- Minullekko sinä naurat ihan vedet silmissä? Tunsin uuden kiukun nostavan päätään.
- Ei, en sinulle vaan muistoilleni. Suo anteeksi, mutta minun on nyt lähdettävä .
Kaarto on nyt lomalla, aivan oikein. Hän matkusti Espanjaan selvittelemään eräitä asioita,
Hänellä ei tietääkseni ole mitään hätää. Sopiiko sinulle, että tapaamme huomenna, jatketaan asiasta
sitten työsi jälkeen.
- Sopii, olen minäkin jo väsynyt ja aamulla on mentävä taas liikkeeseen.
Saatoin Marcuksen ovelle ja monet kysymykset jäivät mieleeni.
Hiljaisuus oli raskaana ympärilläni.
Otin Tupsun syliini, silittelin sen pehmeää lämmintä turkkia ja mietin kaikkea tapahtunutta.
Miksi sanon joskus ihan hulluja lauseita ja ne tuntuvat todelta.
Kaikki harhaiset äänet ja kuvat, jotka vyöryivät mieleni yli.
Mietin isoisän kirjoittamaa kirjettä Marcukselle . Miten isoisä on voinut olla niin julma?
Oliko se isoisän päätös yksin vai oliko kaunis ja hienostunut Adelei tullut toisiin ajatuksiin. Ehkä isoisällä
oli Adeleita varten varattu hyvin rikas mies.
Mies joka pystyi täyttämään myös Adelein toivoman ylhäisen ja varakkaan elämän.
-Entä poika Mikko? Onko hän Adelein vai hänen veljensä poika, kuten hän kertoi antiikkiliikkeessä
käydessään. Miksi Adelei olisi sanonut omaa poikaansa veljensä pojaksi? Oliko sisaruksilla veli? Siitä ei
ollut mitään mainintaa testamentissa, kummallista.
Miksi hän antoi ymmärtää, että Marcuksen ja Amalian välillä oli todella suuri rakkaus.
Jos hän oli Adelei, miksi hän sanoi niin, eikö hän rakastanut koskaan Marcusta?
Kirjeet? Missä ne ovat? Minun täytyy löytää jotain, jotakin puuttuu. Olin löytänyt vain muutaman kuvan ja
runoja, jotka oli kaikki Amalian käsialalla kirjoitettu.
Se oli vuonna1972 ku mää tulin mukulaa kainaloos kotia tuoltaa naisten
linikalta.
Se oli sillo just kiirastorstai.
Mukulal oli vaalian vihriä makuupussi ja sillään oli siniseet silmät ja
nöpönenä, ja untuva tukka.
Mää laskin kotoon mukulan sänkyn päälle ja sanooin ukolle, - -katos ny
ku on komee tipu.
Ukko oli oikeen iloonen ja tuumas, jotta hyvä kun tulit pyhiks kotia kun
on HK,n sinistä pelkistään syöny ny jo 5 päivää. Pitääs saada jo jotaan
lämmintä ruokaa.
No minää kysääsin jotta, - mitäs oot ostanu, että pääsis laittaan?
Ukko kahtos ku vähän pöljää, ja tokas, -en oo mitähän ostanu, kun
aattelin jotta itte tierät mitä laitetahan.
No minä kahtomaan kelloa, se oli puolipäiväs. Sanoosin ukool, - imetä
sää tää mukulaa mää lähren kauppahan.
Mää löysin sitte kaupasta vielä kaikkee tarpeelista ja törsääsin ihan
uhalla, ostiin 21 isoa suklaamunaakin ku ne kolisi nii kivasti ja oli
kaunihii.
Raahustin kasseineni kotihin ja kun tulin sisään, niin kuulin kuinka
mukulaa kilju täysillä.
Mua vähän hymyylytti kun ukko yritti sitä sylihin ottaa, mutta ei
tohtinu, pelkäs ressu että mukula särkyy, ku on nii pieni.
Sanoin vaa , jotta - mee ny laittamahan potut kiehuun niin tuun teköön
läskisoosiin.
Otin mukulan sylihin ja imetin siinä hiljakseen keinuttaen. Mukula
nukahti ja minä keikahin viereen.
Herääsin kun ukko tönääs ja sanoos, jotta potut on kypsiä . Aah, jotta
syömähän...
Olikin jo kauhia nälkää. Potut oli pöyräs ja lautaaset ja kahveelit ja
veihtet. Milkkiä oli mukis ja HK;n Sinistä oli leikattu nätisti mun
lautaaselle iso kasaa.
Tuumasin, jotta kyllähän tämä ny jo melkeenn lämmin ateria onkin, kun
on kuumaat potaatit ja kylmä makkaraa. Kyllä sitä söi kun laitto
sinaappia paljo päälle.
Siitä se sitten alkoi Pääsiäisen vietto, mukula puettihin keltaaseen
potkupukuhun ja hän nukkus kaik ajat millo ei imeny tissiä.
Kun ukko näki suklaamunat niin hänen ilme oli valokuvauksellinen. Hän
sai pitää kaik muut helyt, minä halusiin vaan yhden punaasen
muovisormuksen. Se sopis mun pikkurillihin ja pirin sitä siinä ja
mukulakin seuras silmillänsä punaasta sormusta.
Se oli Kiirastorstai. Moon aatellu, jotta sellaasta Kiirastorstaita ei
oo toista ollu.
Näen jäljet maailman aikakausista
Jääkauden riipivät viivat reunallani.
Vesi ryöppysi voimalla sisääni
jäiset kivet satoivat päälleni
pakenin aikakausien alle
Satavuotta suurin kivi jauhoi minua
mursi yhä syvemmäksi
teki seitsämän metriä leveän
Kahdeksan ja puoli metriä syvän.
Sylissäni lepäsi kuuden tonnin jauhinkivi
Luonto joka toiselle kuopaa kaivoi
Peittyi aarnimetsään tuhansiksi öiksi.
Minä lepäsin syvyyksissäni
ravitsin itseni taivaan vedellä
kesäyön lempeällä ja talven lumitähdillä.
Näen taivaan kannen tähtivyön ja
Päivien auringon säteet sadepeilini pinnalla
Eräänä päivänä ihminen löysi minut
Silloin tuli paljon ihmisiä katsomaan minua.
sanoivat minua Hiidenkirnuksi.
Vahingossa ihmiset löysivät viereltäni sisareni
jonka kalliolta vierineet pienemmät kivet
ja sora oli piilottanut katseilta vuosituhansiksi.
Pihlajat ja männyt työnsivät juuriaan vesiimme.
Eräänä päivänä tuli ympärilleni torvisoittokunta
ja paljon ihmisiä.
Emme olleet enää vain hiidenkirnuja
Minä kuulin, - sain nimekseni Aarnipata
Pikkusisareni sai nimeksi Raunin malja.
Nyt me katsomme ihmisiä silmiin ja olemme vaiti
kun he kurkistelevat pohjaamme
uuden aitauksen raoista.
Hei pikkuaikku!
-Mitä ? Älä häiritse minä mietin..
-Niin joo minä ajattelin et jos lopettaist?
- Mitä sinä tarkoitat? Asioita pitää miettiä, kun ne on esillä.
- Miksi Aikatherine?
- Siksi kun tahdon.
- Mitä tahdot?
- Voi sinua pikkuaikku, kun tapahtuu asioita, joita on vaikea käsitellä, pitää miettiä.
- Niin, tiedän, mietit niitä vain liian kauan. Päätä alkaa särkeä ja sydäntä puristaa. Varoitan vaan.
- Niinkuin en tietäisi, senkin vintiö. Kerro jotain kivempaa.
- No joo jos kuuntelet. Lähdetään tuonne rannalle kävelemään ja katsotaan mitä luonto puhuu.
näin ensimmäiset kevät linnut jo saapuvan. Ne kertoi että tulee kuuma kesä..
- Mitä, taasko, en halua kuumaa kesää, lämpimän vaan. Eikö sitä voi muuttaa? Lämpimäksi? Ei kuumaksi?
- Hassu , eihän luontoa voi muuttaa. Se on sellainen kuin on aito. Ihmiset on itse tehneet virheitä.
- No niin on, niinkuin ydinvoimalat, jotka räjähtää ja saastuttaa ihan kauheesti. Ja nuo hullut sodat. Onko
nyt joku sellainen aika, että pitää maksaa isien synnit kolmanteen ja neljänteen polveen asti?
- Voi olla Aikatherine. Mitäs jos puhuttaisiin ihan hiljaa , että oravat ja puputkaan ei kuule, ne vaan pelästyy. Katsos kun joskus on ihmisillä laskun maksu päivät. Niinkuin tilipäiväkin..
- Tarkoitatko , että tämä kamala aika on minun ja muiden aikuisten syytä? Älä viitsi pikkuaikku.
- Ei nyt ihan niinkään.. katsos Aikatherine kun nyt on tehty pahoja tekoja luonnolle, ihmisille jo hyvin
kauan aikaa.. liian monta surua sataa nyt pilvistä alas. Katso nyt tuotakin sinistä pilveä, kohta se alkaa
satamaan kyyneleitä maahan. Tiesitkö , että pilvissä on paljon kipuvettä?
- Pilvissä vai? Minun nivelissä sitä on ja no kyllä joskus silmissä kun kovasti koskee, mistä se nyt pilviin menisi?
- Maasta tietenkin.. olethan lukenut luonnontietoa. Kipuvesi on taivaalla ja lisäksi siellä on vihaisia tuulia. Hysss ... hiljaa nyt, että ne ei kuule, rupeavat vielä riehumaan ihan kuin sinä.
- Mitä, minäkö riehunut? Japanis maa järisee ja luoja paratkoon kuinka monta ihmistä kuoli..
- Älä minulle selitä niitä, et sinä niille mitään voi. Mieti mitä itse juuri nyt tunnet.
Oletko onnellinen Aikatherine?
- Onnellinen ? Nyt kun kysyit niin alan olla. Ylihuomenna on ne synttärit ja olen hyvin onnellinen
kun minun pienin lapsenlapsi täyttää yhden vuoden. Oikeestaan millään muulla ei ole mitään väliä
vai mitä pikkuaikku? Saadaan istua taas koko porukka ja sinäkin tapaat toisia pikkuisia. Minä kaikkia.
- Ai miksi luulet että tapaan vain niitä pikkuisia. Minähän olen aikaa vanhempi tunnen kaikki.
- Todella, olimpa tyhmä.. tietysti. Anteeksi unohdin, että olet ajan ulottumissa. minäkin tahtoisin ajan
pysähtyvän hetkeksi.. nukuttaisiin välillä vaikka viikko.. tai niinkuin se prinsessa 100v..
- Hassu Aikatherine, ei aikaa ole olemassakaan. On vain valon ja varjon leikki ja jatkuva uudistuminen..
- No voi sinun kanssa pikkuaikku, sinulla ei naama rypisty, ei nivelet narise.. Olen sinulle kateellinen..
- Kuule ei kannata olla, kaikki muuttu ja jos kuiskaan sinun korvaan yhden salaisuuden, et sitten kerro heti kaikille, onko selvä?
- Okei, lupaan en kerro.. kuiskaa nyt.
- Joo, , hysss..sipi.. sipi.... sipi.... sipi ...sipi...hyyyssss...
- Hyvänen aika, niin tietysti! Hällä väliä....voi tavaton...
- Hyyyss lupasit...
-- Niin lupasin. Voitasko mennä juomaan kuppi maitoa ja sitten nukkumaan?
--Hyvä päätös Aikatherine minuakin väsyttää..mutta.. hällä väliä...
Tunnen tuoksun kevät tuulen.
Hyvä olla hetki hiljaa,
nähdä todellisuus.
En tunne itseäin, en näe kyynelteni läpi.
Tuhkaksi muutun jälleen.
Jumalille puhallan tuon harmaan pilven.
Järkkynyt on maa ja meri velloo laineitaan
syliin laajaan kerännyt tomumajat.
Kuin varkain huojunut
jälkijäristysten tuhovoima.
Leviää mereen atomivoimalan saaste
Taistelu jatkuu ...
Toivo elää, on jälleenrakentamisen aika.
hiljaa rukoillen nähdä toivo uuden ajan.
Tuntea kevät tuulen tuoksu.
Elämä jatkuu...
Runot ovat helmiä kaulallani . Elämän värikkäät helmet.
Lapsena minulla oli paljon aikaa. Pieniä kiviä ja käpylehmiä.
Hiekkalaatikolla oli kokonainen kylä, talot, kirkko ja kauppa.
Puunpalasista rakensin siltoja, aitoja ja uusia taloja.
Lapsena, silloin minulla oli rajaton luottamus mielikuvien voimaan.
Aikuisena minulla oli neljä lasta, itkut ja leegot, muoviautot ja nuket jaloissa.
Rockkia soi ilmassa ja puuropata liedellä. Kivikastiketta ja pastaa.
Pölyimurikauppiaalta ostettu kallis imuri tamppri,jota en koskaan käyttänyt.
Satukirjojen repsahtaneet sivut ja piirrettyjen prinsessojen iltapuvut.
Aikuisena, minulla oli elämä. Aikuinen elämä ja iso mies.
Mies, joka osasi laittaa HK;Sinisen lenkin uuniin , kun olin sairas.
Perhe sai syödäkseen. Hän oli hyvä mies. Hän rakasti lapsiaan.
Hän osasi laittaa Sinisen lenkin uuniin ja paistaa sen kullan ruskeaksi.
Hän oli komea mies, naapurin Liisa flirttaili hänelle ja olin mustasukkainen.
Vain vähän vanhenpana, kun vielä olin, vain aikuinen ja vain vähän väsynyt.
Juuri silloin Luojajumala otti mieheni pois. Kukaan ei hymyillyt minulle.
Itkin oikein kauan ja olin vihainen, koska niin ei pitänyt käydä.
Minä olin vain vähän vanhempi ja hyvin katkera. Itkin kuin sade.
Eräänä päivänä huomasin, että minulla on yhä elämä ja neljä lasta.
Silloin lakkasin vihaamasta maailmaa ja itseäni . Minulla oli elämäni lapset.
Vähän vanhempana ihmiset sanoivat, että olen vanha, koska minulla on lapsenlapsia.
En minä sitä muuten ymmärtäisi. Vuodet ovat kokoajan läsnä. Kaikki vuodet muistoissani.
Vanhana minulla on koko elämä kämmenellä sanojen sisällä. Sydämessä tallella kaikki tunteet.
Vanhana minä olen hyvin rikas, minulla on koko elämän pituinen elokuva mielessä. Siinä on monta väliaikaa. Ne ovat lempeyttä varten. Kipeät sormeni silittävät untuvatukkaa, niin pientä, niin viatonta.
Ei vielä täyttä vuottakaan elämää eletty. Minä näin niissä sinisissä silmissä enkeleitä.
Lapseksi minä tulen uudelleen ja se on hauskaa, koska silloin minulla on jälleen:
-Pihalla hiekkalaatikko ja siellä on kokonainen kylä. Talo, kirkko ja kauppa.
Lapsenlapsilla on kurahaalarit ja punaiset posket, kuin kaneliomenalla.
Minulla on rajaton mielikuvitus.
Kivisellä kalliolla
kajautan kauniin laulun
kuuntelen kuun joikaillessa,
kunnes silmiis koittaa näyttö.
Sudet sukkelat sukelsi
suusta suuresta suvehen
Ulvovat uni kuvia
suden aikahan tuleva.
Aika armaani herätä
alku aamuni heleä.
Tuntea tuli sydämen
turman tuuli tuuditella
Taikarummun tanssin hurma
taljan valjahat vapaana
lemmen leikki liekin kiivas
kuutamoinen kultamaasi. Päättyy päivä taikarummun
taonta iän ikuinen.
Rakkaus on kiinnostava puheenaihe, olipa se naapurin tytön uusi sulho, tai yläkerran nuoren miehen morsian. Auta armias vielä kiinnostavampaa se on kun 70v. kylän leski rouva löytää elämänsä rakkauden ja mennä päräyttää kihloihin. Ei oo tottakaan! Eikö sen mummon pitäisi jo istua illat kiikkustuolissa ja kutoa sukkia. Mummo on päättänyt elää täysillä.
SOO. Entäs kun naapurin 82v. pari kertaa eronnut Ville alkaa seurustella ja pian jo uusi morsian, joka on tietysti korkeintaan 55v. koska Kallenkin mielestä, sitä iäkkäämmät naiset ovat jo toinen jalka haudassa. Ja jos ei ole niin pitää riittää se sukan kutominen. Joku mummo vielä näin uskookin näitä ikärasistisia miehiä kun on viljalti enemmän kuin naisia. Se on parempi tyytyä vain patalappuja ompelemaaan Marttakerhossa ja kirkon raamattupiiri on aina suositeltava. Siellä saa ilmaset kahvit ja pullankin. Ja puhetta riittää.
SOO.. mutta kun on niitäkin mummoja, jotka heittävät kutimet koppaan, odottamaan tulevia aikoja. Mummo avaa tietsikan ja virtuaalinen deitti sivu tarjoaa heti auliisti pientä korvausta vastaan mummolle juuri sopivasti räätälöidyn sulhon, ei tarvitse mummon muuta kuin pieni sopivasti soma kuva itsestään laitaa naama tauluun ja jäädä upean profiilin jälkeen odottamaan, kun virtuaali sulhot löytävät polun mummon sivulle. Sydämen kuvia satelee aluksi muutama kerta, saattaa olla lause lisäksi, haluaisitko jutella lisää? Onpa alkanut varsinainen rieha aika.
No mummohan haluaa puhua ihan mistä tahansa, jos ei jostakin mitään tiedä, esittää vaan ikäänkuin tarkentavia kysymyksiä, ja kaiken kokenut mummo tietää senkin, että miehille ei pidä esittää liian viisasta. Parempi on mitä reilummin on ihan vaan blondi bimbo.
Kun ikäkin on jo valkaissut hiuksetkin se on vain eduksi. Pää asia on, että mummo on yhä edelleen suhteellisen soma katsella, hyvä olisi myös jos olisi omakotitalo, kesämökki, auto, ja vaikka mopo. Mielellään ei rollaattoria. Paitsi jos mummo on hyvin rikas ja vielä anteliaskin..
Raha ja kaikki mitä rahalla saa on valttia, sitä kun on tarpeeksi, voi sulho viedä mummon jos kovin somaksi haluaa yksityiselle kauneuskirurgille ja oitis on mummon rypyt huiskis Nevadassa. Rintoja kohotellaan implanteilla, ja kunnon rasvaimu huitaisee ylimääräiset allit ja muut muhkurat huiskis vaan.
Tämä kauneus hoito on vain turhan kallista köyhemmille mummoille, ei ole vielä Suomalaisten
yleissivistys sillä tasolla, kuin esimerkiksi Brasilian. Siellä nimittäin saa köyhät halvemmalla kauneus leikkauksia. Kirurgit käyvät ihan siellä slummeissa paikan päällä ja operaatiot tehdään huolella ja rakkaudella. Siellä se on siis yhtä selvä juttu kuin Suomessa aamupuuro.
Naisen ulkoinen kauneus on hyvin tärkeä asia. Ihan hyvin voi vaikka pitää pelkän bataatti puuro kuurin, pääasia, että on viehättävä miesten silmissä.. Siis, netti nörtti mummo alkaa tehdä fasebuukissa aloitetta, vähävaraisille mummoille kunnallisia kauneusleikkauksia.
Kyllä me Suomessakin halutaan kauniita olla ja silhuetti pitää olla viimeisen päälle, kyllä näin on jämpti. Ja sehän on selvä, että eduskunta päättää laista koska aloite on jo tässä perusteluineen..
On siis olemassa kulttuurillisia eroja, eri puolilla maailmaa. Netti nörtti mummo on kaikesta hyvin perillä.. Myös Suomalainen netti nörtti mummo tietää, että vielä Tallinasta saa edullisesti kasvojen kohotus leikkauksen ja ihan mitä tarvetta sattuu olemaan. Isot rinnat tai ehkä pienemmät. Useimmiten se on niin, että otetaan jotakin pois Ja puutos kohtia täytetään..
Kun jonain päivänä vastaan tupsahtaa mummosi, jota et ole nähnyt sattuneista syistä ja ihan tuiki tuntematon kaunotar alkaen jutella, kuin omalle tyttärelle, että miten lapset voivat? Ääni on tuttu, mutta kasvot ovat Voguesta. Kuka sä olet ? Kysyy tytär. - No voi sun kanssas, kun et äitiäs tunne. Ja mummo alkaa esitellä hienoa hoitolaitosta ja tarkastelee tyttären habitusta jo tarkalla silmällä. Antaa vaivihkaa saamansa esitteen ja alkaa kertoa uusimmasta sulhostaan. Blaa. blaa...
Sulho tekee aika pitkiä työ jaksoja, hän on merillä , siellä hänen armaansa purjehtii maailman meriä ja tulee aina joka kerta yhä kauniimman naisensa luokse.
Mummo on aika päivää luopuinut sanasta mummo, hyvä jos tunnustaa sanan äiti, sekin kuullostaa jo aika vanhalta.
Merimies on eri mies, kuin kukaan muu. Mummo kertoo auliisti tytärelleen, kuinka hän käy aina ne kaksi kuukautta joka viikko hoitolassa ja aina löytyy jotakin korjattavaa.
Nykyaikaiset laser hoidot ja ihon rusketus koneet tekevät iholle kauniin syvän rusketuksen ja mikä parasta, ei tarvitse hikoilla auringossa eikä varoa ihon palamista. Elämä on niin helppoa, kun on vain rahaa .
Vuodet tietysti vierivät silti eteenpäin ja vaikka passi näyttä jo 90v, mummo laittaa sen tarkoin piiloon. Hän on sanonut itselleen, olen 50vuotias. Hän sanoo sen joka aamu peilin edessä ja se menee jakeluun.
Ihminen on sitä mitä itsestään uskoo. Peili on suuri ja vieressä on vielä suurentavakin peili, jos mummo ei muuten huomaa uutta ryppyä suupielessä. Jestas sentään! Äkkiä puhelin käteen ja aika kirurgille.
Kirurgi on itsekkin kuin kirveellä veistetty, terävät kasvonpiirteet , tottakai hänen täytyy itsekkin olla edustavan näköinen.
Päivät kuluvat kuin siivillä, mummo käy kuntosalilla, polkee kuntopyörää just sopivasti, siirtyy eri kidutus laitteistojen pariin ja vahvistaa selkä , vatsa, reisi , pakara, käsivarsi ja hartia lihaksia.
Pieni kävely raikkaassa ulkoilmassa saa hyvän olon.
Ainut asia mistä mummo vielä joskun muistaa todellisen ikänsä on lisääntyvä fyysinen väsyminen.
Asia korjaantuu tuota pikaa ottamalla kauneusunia myös päivisin. Kun merimies on kotona on mummo parka aika väsynyt, mutta ei auta, pitää jaksaa sen aikaa, kun hän taas lähtee töihin. Sitten mummo saa levätä rauhassa.
Ja yhtenä kauniina päivänä mummo ei jaksa enää hengittää, joten hän nukahtaa ikiuneen. Kun mummo ei vastaa puhelimeen alkavat lapset ihmetellä, mitähän hän nyt on keksinyt tehdä. Menevät katsomaan ja löytävät mummon. Niin kauniin ja niin kuolleen. Merimies tulee kotiin ja pidetään kauniit hautajaiset. Kaikki puhuvat vain siitä, kuinka mummo jaksoi aina vain olla viehättävä ja kaunis.
Hieman perikunta sitten yllättyi, kun mummon tilit oli menneet miinukselle. Talo ja mökki sekä auto oli pantattu kaikki, ja niin siinä kävi, että merimies otti merimiessäkkinsä, heitti sinne vähäiset tavaransa ja meni laivalle töihin.
Huhu kertoo, että ei ole lomia maissa pitänyt moneen vuoteen. Laivalla hän meni naimisiin kapteenin vihkiessä hänet ja kauniin hyttiemänän ja he elävät vieläkin ilman kirurgisia toimen piteitä. Ovat jo harmaantuneita ja pääsevät pian eläkkeelle.
Rahaakin on kertynyt sen verran, että ostivat pienen kolmion Helsingin edustalta meren rannalta. Siinä kelpaa istua iltateellä ja katsella laivojen purjehtimista yli tyynen sekä myrskyisen meren.
Soo!
Kaikenlaisia ajatuksia sitä päässä pyörähti, tämä luomu mummo ainakin toistaiseksi nyt vielä vain leikkii ajatuksella.Leikkiminen on kivaa kun ikääkin tulee lähestyy pikkuhiljaa uutta lapsuutta. Missä mun Barbi? Leegot? Molla Maija! Nukenvaunut? Haluun leikkiä, ah, katsos siellähän ne tyttären tytär tuo mieluusti mummolle leluja ja me leikitään
Olen tähdellä vieraalla yksinäin
katselen lentoa sielujen.
Haravoin seasta henkien
tuon vahvan ja loistavan
hän silmäni kirkastaa
ja näen
erilainen outous maailman
on totuus elämän
Ei niin kaukaista tähteä olekaan
misssä läsnä ei kaksi oisi
näkymättömyys näkyvyydessä
Menen metsään
jätän sinne osan itseä.
Jäljet sammaleeseen
poikki risahtaneen oksan.
Halaan puita
vain karheuden kosketus
ja tuohipuuteri jää muistoksi ihoon.
![pakina perjantai](http:// Koodi <img src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/15806/380774.jpg" usemap="#pakinaperjantai" alt="pakinaperjantai" width="150" heigth="150"> <map name="pakinaperjantai"> <area alt="" shape="rect" coords="0,0,149,149" href="http://leelia.vuodatus.net/" /> </map>){kind=link}