Näen jäljet maailman aikakausista
Jääkauden riipivät viivat reunallani.
Vesi ryöppysi voimalla sisääni
jäiset kivet satoivat päälleni
pakenin aikakausien alle




Satavuotta suurin kivi jauhoi minua
mursi yhä syvemmäksi
teki  seitsämän metriä leveän
Kahdeksan ja puoli metriä syvän.
Sylissäni lepäsi kuuden tonnin jauhinkivi




Luonto joka toiselle kuopaa kaivoi
Peittyi aarnimetsään tuhansiksi öiksi.
Minä lepäsin syvyyksissäni
ravitsin itseni taivaan vedellä
kesäyön lempeällä ja talven lumitähdillä.

Näen taivaan kannen tähtivyön ja
Päivien auringon säteet sadepeilini pinnalla
Eräänä päivänä ihminen löysi minut
Silloin tuli paljon ihmisiä katsomaan minua.
sanoivat minua Hiidenkirnuksi.

Vahingossa ihmiset löysivät viereltäni sisareni
jonka kalliolta vierineet pienemmät kivet
ja sora oli piilottanut katseilta vuosituhansiksi.
Pihlajat ja männyt työnsivät juuriaan vesiimme.
Eräänä päivänä tuli ympärilleni torvisoittokunta
ja paljon ihmisiä.

Emme olleet enää vain hiidenkirnuja
Minä kuulin,  - sain nimekseni Aarnipata
Pikkusisareni sai nimeksi Raunin malja.
Nyt me katsomme ihmisiä silmiin ja olemme vaiti
kun he kurkistelevat pohjaamme
uuden aitauksen raoista.