runojuonia

Tarinan aloitti blogissaan Usva. Neljäs tammikuuta.2012. aluksi on kaikkien kirjoittajien blogi nimet. Jos joku linkki ei toimi, tarkista Usvan blogista.

Usva www.usvasaari.com   

Tästä alkaa minun osuuteni. Joka jatkuu Tuulennon blogista. ja nyt päättyy takaisin Usvalle   www.usvasaari.com

Tarina on jo muodostunut niin valmiiksi, että minulle jäi lähinnä lankojen yhdesteleminen. Siten kuin ajatukseni niitä kieputtivat. Usvalle jää lopullinen tarinan päätös osa. Siitä en tiedä vielä yhtään mitään. Kiitos, että sain olla mukana, tämä oli oikein hauskaa. On ollut myös suuri ilo löytää tarinan myötä, aina uusia sanantaitajia.

Tarina kulkee blogistaniassa

runojuonia kirjoitti

Mikko sinun poikasi on minun serkku?  Huumaava ajatus iskostui mieleeni.

Outo tunne, tuttuuden ja läheisyyden tunne. Hullua, aivan kuin olisin rakastumassa Marcukseen.

Tuohon  mieheen, joka on kellojen ruhtinas ja prinssi ja poliisi ?  Majuri ja rakastanut Adelea ja myös

Amaliaa.  Marcus Rosselini. Majuri Francon armeijasta! Kerro minulle totuus!

Marcus oletko sinä poliisi vai kelloseppä?  En ymmärrä. Poliisilaitoksella ei tiedetty sinusta mitään.

Tiedätkö sinä missä on Kaarto?  He sanoivat  siellä, että hän on kolmen viikon lomalla.

Missä Kaarto on? Sanoit minulle, että hänellä oli joku onnettomuus. Mitä se tarkoittaa!

- Lopeta jo, sinähän kuulustelet kuin paraskin nimismies.  Olet aivan kuin äitisi..   rauhoitu nyt!  Marcus   sanoi.

- Äitini! Mitä sinä tiedät äidistäni? En ole yhtään tippaa kuin äitini. Minun äitini oli hiljainen ja hän oli hyvä ja

 hellä äiti. Hän ei hermostunut juuri mistään. Minä sensijaan räjähdän kohta ja revin mustat hiukseni   

päästäni ja puuuhh! En tiedä mitä vielä teenkään!

Tupsu pelästyi kiihkeää kiljuntaani, se hyppäsi eteeni ja näin sen sähisevän ensimmäisen kerran.

Marcus sieppasi Tupsun syliinsä ja silitteli sitä rauhoittavasti. Tupsu osasi katsoa minuun syyttävästi.

-Hah, kissakin on valinnut jo puolueensa, mutisin hiljaa jo vähän rauhoittuneena.

- Olet ihana suuttuessasi, nauroi Marcus.  Hänen silmänsä välkkyivät täynnä kyyneleitä!

- Minullekko sinä naurat ihan vedet silmissä? Tunsin uuden kiukun nostavan päätään.

- Ei, en sinulle vaan muistoilleni. Suo anteeksi, mutta minun on nyt lähdettävä .

  Kaarto on nyt lomalla, aivan oikein. Hän matkusti Espanjaan selvittelemään eräitä asioita,

  Hänellä ei tietääkseni ole mitään hätää. Sopiiko sinulle, että tapaamme huomenna, jatketaan asiasta

  sitten työsi jälkeen.    

-  Sopii, olen minäkin jo väsynyt ja aamulla on mentävä taas liikkeeseen.

  Saatoin Marcuksen ovelle ja monet kysymykset jäivät mieleeni.

Hiljaisuus oli raskaana ympärilläni.  

Otin Tupsun syliini, silittelin sen pehmeää lämmintä turkkia ja mietin kaikkea tapahtunutta.

Miksi sanon joskus ihan hulluja lauseita ja ne tuntuvat todelta.

Kaikki harhaiset äänet ja kuvat, jotka vyöryivät mieleni yli.

Mietin isoisän kirjoittamaa kirjettä Marcukselle . Miten isoisä on voinut olla niin julma?

Oliko se isoisän päätös yksin vai oliko  kaunis ja hienostunut Adelei tullut toisiin ajatuksiin. Ehkä isoisällä

oli  Adeleita varten varattu hyvin rikas mies.

Mies joka pystyi täyttämään myös Adelein toivoman ylhäisen ja varakkaan elämän.

-Entä poika Mikko? Onko hän Adelein vai hänen veljensä poika, kuten hän kertoi antiikkiliikkeessä

käydessään. Miksi Adelei olisi sanonut omaa poikaansa veljensä pojaksi?  Oliko sisaruksilla veli? Siitä ei    

ollut mitään mainintaa testamentissa, kummallista.

Miksi hän antoi ymmärtää, että Marcuksen ja Amalian välillä oli todella suuri rakkaus.

 Jos hän oli Adelei, miksi hän sanoi niin, eikö hän rakastanut koskaan Marcusta?

Kirjeet?  Missä ne ovat? Minun täytyy löytää jotain, jotakin puuttuu. Olin löytänyt vain muutaman kuvan ja

runoja, jotka oli kaikki Amalian käsialalla kirjoitettu.

Amalian runot polttavat mielessäni.

"Riutunut lempi odottavainen / armaan tulllessa elpyy heti."

"Takaa vuosien näen hetket rakkauden/ Armaal onhan tulta silmissään/ Liekki raiskatkoon muistot sen/

Unen huomisen kaiken polttaa julma sota"/

Italia, Espanja?  Koko eurooppa, myös Suomi sodan keskellä.

Pienenä  välähtävä muisto, kuinka kädet ylhäällä juoksin kohti, miestä joka otti minut vastaan

nauraen. Säpsähdän ajatusta.

 Muistan yhtäkkiä kuvan, jossa pieni kiharapäinen tyttö istuu Marcuksen sylissä. Amalian kellot taustalla.

Tyttö?  Hyvä luoja!  Minun tarinani on sinun tarinasi. Soittorasia kuului isälle.

"On varjot väistyneet ja huolet Rosemary"

Unen rajalla ajattelen...  Amalian ja Marcuksen tytär??

Miten se on mahdollista?? Ei se ole, yhä lisää kuvia virtaa  mieleeni.

Huomenna otan kirjeet, albumin ja lippaan, menen omaan kotiini ja etsin omat lapsuuteni albumit, kaiken

mitä löydän. Huomenna Marcus en päästä sinua, en ennenkuin tiedän kaiken.