Sydänvieras
 Matkasin eteisen ovelle ja kolkutin oveen.. - Kuka siellä, käy sisään vaan..
Ai täällä on ystävällinen vastaanotto päättelin.
Riisun kengät jalasta ja laitan ne oven viereen. Katselen eteistä. Voi miten paljon jälkiä ja monenlaisia kenkiä. Monen kokoisia. Tästähän saisi kenkäkaupan.
Pieni värinä havahduttaa ajatukseni. Aivan etieisvärinää..
Astun sisälle kammioon. Siinä hän istuu ja katselee minua silmiin. Lienee katsonut jo monet kerrat ja kevyeksi punninnut.

- Päätit sitten tulla . Hän toteaa. - Miltä sinusta nyt tuntuu, mitä haluaisit tehdä? Hän kysyy, aivankuin ei tietäisi..
-Minä tulin siivoamaan. Keventämään taakkoja ja viemään pois turhaa painoa.
-Jaaha, mistä haluat aloittaa? Omista vai vieraiden tuomista painolasteista?
-Omista?  Kyllä omista en vain ensin oivaltanut.. Omista..mikä noista möykyistä on omani?
-Hän katsoo ja hymyilee sanoessaan. - Nuo suurimmat ja painavimmat ovat omiasi. Tarvitset ehkä apuani raahataksesi ne ulos, vai mitä?

Todella. Nyt näen jo ison mustan säkin ja avaan sen suun auki ja pelästyn. Siellä on niin paljon vihaa ja katkeruutta. Se ei saa jäädä tänne.. Rukoilen jo nöyränä. - Sydän rakas auta minua raahaamaan tämä ulos, sillä yksin en jaksa, vaikka yksin olen ne kerännyt.

- Niin minä tiesin, sanoo sydän ja tarttuu kiinni säkistä. Yhdessä ponnistellen ja sisukkaasti päättäen saamme säkin jo ulos  ja vieritämme sen eteisen kynnyksen yli .

Se on poissa! Tunnen jo kammion paljon tilavammaksi..
 - Sydän rakas auta minua, tahdon viedä pois myös nuo loput säkit.
 Avaan ja katson niiden sisään.
Yök, ne haisevat kateudelle, valheille, ahneudelle, ylimielisyydelle.
Raahaamme sydämen kanssa yhteistuumin kaikki omat säkkini ulos ja pudotamme ne maailman suurimpaan mustaan aukkoon. Siellä ne puristuvat niin tiiviiksi, että silmä ei näe eikä edes sydänlanka värähdä jos ne sattuisivat lipumaan ohi.

-Ihanaa! Kiitos sydän avustasi!  - Kiitos itsellesi, huomaatko nyt jotain erityistä?

Katson tarkasti. Kaikki näyttää ihan siistiltä. Yhtään pahannäköistä möykkyä ei näy missään.. - Missä ovat muiden tuomat säkit? kysyn hämmentyneenä.

Muiden? Sydän katsoo minua hellästi silmiin ja sanoo, - Eivät muut tuo sinun sydämeesi möykkyjä, vain eteisessä on muiden jalan jäljet ja käytetyt kengät muistona heistä. Tahdotko viedä nekin.

Mietin hetken ja totean, - nehän ovat muistoni. Säilytetään ne. Mutta tahdon puhdistaa jokaisen kenkäparin ja pyyhkiä lattian puhtaaksi .

Sydän sanoo. -Hienoa. Minä lepään mene sinä siivoamaan muistosi.

Menen eteiseen ja otan jokaisen kenkäparin käsiini ja pesen ne kyynelilläni. Kuivaan ne hellästi essuni helmaan ja asetan nätisti hyllylle..
Katson nyt muistojani uudelleen. Ne säihkyvät kirkkaina. Kaunista ajattelen. Voi kuinka kaunista jälkeä tulee anteeksi annossa..
Lopulta lattiakin on pyyhitty.

Menen sydämen kammioon ja riemuitsen. -Rakas sydän jaksatko nyt paremmin, kestätkö minua vielä määrätyn aikani?
- Juuri sen kestän, määrätyn aikasi. Ennalta tietämättäsi jatkoit tuota määräaikaasi nyt monilla vuosilla. Mitä jos vierailisit useimmin ja pitäsit minunkin työni kevyempänä?

Toivottavasti muistan tulla, sillä tämä puhdisti myös vähän salaisia lokeroitanikin. Niin salaisia, etten edes huomannut niiden oloa. Ne vain oireili. Vähän kolotusta siellä ja täällä.

Suljen sydämeni syliini ja kiitän avusta. Lähden pois keventynein mielin.. palatakseni yhä uudelleen