Hän on nainen. Hän on neitsyt!
         Helen on hehkuva, kuin kuuma laava.
         Huulien Amor on viekas purppura kaari.

         Itse kuningas lahjoittaa kultaisen kankaan, .
          -Sinut tahdon! Lausuu kuningas suurin.
         Helen puetaan morsiuspukuun .

         Otsalle painetaan tiara suuri ja raskas
         hennalla maalataan tähtikartta käsille taika.
         Aamulla varhain kumajaa kellot, soitetaan häitä.

         Käy kalvaaksi Helenin kasvot jo maalinki alta
         Sydän arka , oli toiselle luvattu jo verivaloin.
         Huokasi Helen;- Oi paimen kaunis kedolla tule.

         Kuningas suruiseen neitsyeen suuttui, kun halvan orjan
         kilpakosintaan sai. Hän määräsi sotilaat teloitakaa se kurja!
         Armoa aneli Helen ja yltään riisti pois kullan ja purppuran.

         Kunikaalle hän lausui: Minä myös tahdon kuolla armaani uneen!
         Toivosi täytän kurja neitsyt , saat mestauslavan edessä katsoa.
         Arojen vapaa mies päänsä antoi, se viekää, on sydän Helenen.

          Niin kuoli kaunis ja puhdas nuorukainen ja Helen partaalla huusi.
          Tahdon kuolla! Armaani luo ! Kaikki vain nauroi. Neitsyt haluaa kuolla!
          Pienelle saarelle   Helenen veivät, autiolle ja tyhjälle aivan.

          Sinne rakensi Helen kivistä majan ja rannalla itki. Mä siivetön olen.
          En tietäni armas luokses löydä, mua kuule ja auta armaani rakkain!
          Tuli myrsky ja suuri pilvi ja Helen nousi tähtien taakse, hyvin kauas
          Oli siivet löytyneet kantavat hyvät ja taivailla pauhasi myrsky.